touko 18 2018

Loimaa, rakennuspalo, suuri

”Aurinkotuoli syttyi tuleen kerrostalon kolmannen kerroksen parvekkeella Itsenäisyydenkadulla. Tuli pääsi leviämään seinärakenteisiin. Pelastuslaitos sammutti palon eikä henkilövahinkoja sattunut. Talosta evakuoitiin sammutustöiden ajaksi parikymmentä asukasta. Palo sai alkunsa tuhkakupista.”

-Tilannehuone.fi

touko 18 2018

Raisio, tulipalo muu, keskisuuri

”Noin 30 metriä pitkä energiapuukasa paloi Ylönpuolentiellä Tikanmaalla. Palosta aiheutui sankkaa savua alueelle. Pelastuslaitos sammutti palon. Puoli seitsemän aikaan kerrottiin, ettei palo enää levitä savua.”

-Tilannehuone.fi

touko 14 2018

Aura, rakennuspalo, keskisuuri

”Puoli hehtaaria kuivaa kangasmetsää paloi Puolamäentiellä. Tuli tuhosi lisäksi talon pihapiirissä olevan katoksen, jossa oli moottorikelkka. Syttymissyyksi arvioidaan roskien polttoa.”

-Tilannehuone.fi

touko 13 2018

Salo, maastopalo, suuri

”Keskellä metsää syttynyt palo saatiin rajattua noin 200 neliömetrin alueelle Linnassuontiellä.”

-Tilannehuone.fi

touko 11 2018

Uusikaupunki, maastopalo, suuri

”Noin kolme hehtaaria metsän aluskasvillisuutta paloi Väättäistentiellä. Palo saatiin sammutettua ennen iltaseitsemää.”

-Tilannehuone.fi

huhti 30 2018

Turku, tulipalo muu, suuri

”Arviolta 150 tonnia kotitalousjätettä syttyi palamaan jäteyrityksessä Ravurinkadulla Orikedolla. Jätekasa on kooltaan 50 kertaa 50 metriä ja keskimäärin kolme-neljä metriä korkea. Palosta levisi runsaasti sankkaa savua lähialueille ja alueella liikkumista kehotettiin välttämään. Sammutustyöt jatkuvat koko yön.”

-Tilannehuone.fi

huhti 22 2018

Uusikaupunki, rakennuspalo, suuri

”Uudenkaupungin Rautavalimolla Betorantiellä syttyi tulipalo ilmanvaihtokonehuoneessa. Lisäksi savukaasut levisivät tuotantotilojen puolelle. Pelastuslaitos sammutti palon aamuseitsemään mennessä, mutta jälkisammutusta ja -vartiointia jatkettiin aamupäivän ajan. Syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Yksi pelastaja sai lieviä palovammoja jalkoihinsa kuumasta öljystä.”

-Tilannehuone.fi

huhti 18 2018

Kaarina, rakennuspalo, keskisuuri

”Lämmitin kärähti Laahamäentiellä Piikkiössä. Ei rakennuspaloa eikä henkilövahinkoja.”

-Tilannehuone.fi

huhti 07 2018

Asemavalmius

maalis 17 2018

Pöytyä, rakennuspalo, suuri

”Kyrön koulussa syttyi tulipalo Kyröntiellä. Pelastuslaitos sai palon nopeasti rajattua ja sammutettua. Paloalue jäi vain muutamaan neliöön eikä henkilövahinkoja aiheutunut. Palo sai alkunsa todennäköisesti sähköpääkeskuksesta.”

-Tilannehuone.fi